Tämän artikkelin kirjoittaja on Eduhousen senior-konsultti Petteri Sjöholm, jolla on 20 vuoden kokemus kouluttajana ja konsulttina monista eri Microsoft-tuotteista. Erikoisosaamisalueina Microsoftin Power BI ja muut Power Platform -tuotteet sekä SharePoint. Koulutuksiin osallistuneet arvostavat erityisesti Petterin syvää osaamista sekä mahtavaa tilannehuumoria. |
Microsoft Power BI:n käyttö on yleistynyt valtavasti viime vuosina ja suosio jatkaa jyrkkää kasvua edelleen. Datan mallinnus, raportointi ja analysointi on tullut osaksi arkea myös sellaisissa tehtävissä, joissa analytiikkatyökaluja ei aiemmin ole edes osattu kaivata. Power BI:n tarjoamat työkalut ja palvelut kehittyvät koko ajan mahdollistaen entistä monipuolisempien tietomallien ja raporttien tuottamisen. Kasvava tarve osaamiselle luo samalla tekijäpulaa organisaatioissa ja siksi myös Power BI -koulutustarve lisääntyy.
Erilaisia Power BI -koulutuksia on tarjolla moneen lähtöön. Samoin erilaisia itseopiskelumateriaaleja on saatavilla monenlaisille kohderyhmille. Tyypillisissä muutaman päivän kestoisissa peruskoulutuksissa on se haaste, että vaikka aikataulu mahdollistaa perusteiden läpikäymisen koko raportointiprosessin osalta, niin aikaa ei kunnolla riitä sellaisten aiheiden käsittelyyn, jotka oikeasti ovat Power BI -työkaluja hyödyntäville haastavia.
Lupaan aina koulutuksien yhteydessä, että vastaan osallistujien kysymyksiin ilman aika- ja määrärajoituksia myös koulutuksen jälkeen. Moni hyödyntääkin tämän mahdollisuuden törmätessään haasteisiin aloittaessaan omien tietomallien ja raporttien rakentamista.
Selkeästi suurin osa Power BI -koulutusten osallistujien kysymyksistä liittyy yhteen aiheeseen; DAX-laskentaan. DAX on funktiokieli, jota hyödynnetään Power BI -tietomallien rakentamisessa. Sillä lasketaan, suodatetaan, luodaan ja muotoillaan. DAX on suuressa roolissa, kun Power BI -raportin taustalla olevaan tietomalliin tarvitaan älykästä dynaamista laskentaa. Samalla se on monen mielestä myös vaikein yksittäinen opeteltava aihe Power BI -maailmassa.
Kouluttajan näkökulmasta on usein harmillista, jos aikataulusyistä kiinnostavasta aiheesta saa kertoa vain pienen osan, ja samalla jää kertomatta monia asioita, joista olisi osallistujille hyötyä. Tästä syystä meillä on Power BI -leiri. Tämä viisipäiväinen koulutus tarjoaa poikkeuksellisen kattavan oppimiskokemuksen, jonka avulla opit Power BI -tietomallien ja -raporttien tuottamisen tyhjästä valmiiksi asti.
Power BI -leirillä kaikki teoria käydään rakentamalla esimerkkejä realistisiin harjoitustietomalleihin kouluttajavetoisesti yhdessä ilman kiireen tuntua. Käytössäsi on koko ajan sama aineisto kuin kouluttajalla, ja voit samaan aikaan kouluttajan kanssa kokeilla itse kulloinkin käsiteltävää asiaa reaaliaikaisesti. Koulutuksen aikana käytetty materiaali, harjoitustehtävät ja niiden ratkaisut sekä kouluttajan demotiedostot on käytettävissä myös koulutuksen jälkeen.
Tervetuloa mukaan Power BI -maailmaan Eduhousen Power BI -leirillä! Opi rakentamaan tietomalleja ja raportteja ammattilaisten ohjauksessa ja ota haltuun Power BI:n potentiaali.