Eduhouse Blog

Mitä työelämän murros tarkoittaa talousalan ammattilaisten työssä?

Kirjoittanut Eduhouse | Nov 29, 2023 10:05:08 AM

 

Tämän artikkelin kirjoittaja KTM Kari Alhola on vero- ja talouden hallinnan asiantuntija, jolla on monipuolinen kokemus taloushallinnosta sekä veroasiantuntijatehtävistä yli 20 vuoden ajalta. Kari toimii talouden hallinnan konsulttina sekä veroasiantuntijana lukuisille yrityksille ja yhteisöille omien yhtiöidensä Alhola Consulting Oy:n ja Profiducia Oy:n kautta. Aiemmin hän on toiminut muun muassa verokonsultointiyhtiön toimitusjohtajana ja osakkaana sekä Pretax/Accountor Groupin johtoryhmässä ja johtotehtävissä.

 

Työnteon tavat muuttuvat nopeammin kuin koskaan ennen, ja organisaatiot joutuvat sopeutumaan jatkuvasti kehittyvään liiketoimintaympäristöön vauhdilla. Tuleeko siis myös kirjanpitäjien ja muiden talousalan ammattilaisten olla valppaita ja proaktiivisia sekä mukautua muutoksiin, jotka ravistelevat perinteisiä työtapoja? Tässä blogissa tarkastellaan, mitä työnteon murros tarkoittaa taloushallinnon alalla, ja miten sinun kannattaa reagoida digitalisaation mullistuksiin.

Kirjanpidon rutiinit ovat automatisoituneet monin tavoin, mikä tehostaa työskentelyä kiirettä lisäämättä. Automaatio on ehkä eniten ollut näihin päiviin asti apuna ostolaskujen kierrätyksessä ja sittemmin esimerkiksi automaattitiliöinnissä. Jo pelkästään nämä askeleet ovat merkittävästi helpottaneet kirjanpitäjien arkea.

Vaikka digitalisaatio ja automaatio muuttavat työn luonnetta, substanssiosaamisen merkitys säilyy ennallaan. Itse olen todennut jo vuosikymmenien ajan, että ilman vahvaa teoriaa ei voi kehittää käytäntöä. Toisin sanoen, jos ei näe, mitä verhojen takana tapahtuu, sitä on mahdotonta ymmärtää.

Kirjanpitäjien ja taloushallinnon ammattilaisten työkalupakki on yritysten turva vaikeina ja sekavina aikoina. Taloushallinnon osaajien tarjoama tuki ulottuu hinnoittelusta kannattavuuden hallintaan ja muihin vaativiin päätöksiin. Talousammattilaisten tehtävä onkin ja on aina ollut avustaa päätöksentekoa. Tämä tehtävä ei ole muuttunut eikä ole muuttumassa.

Kirjanpito perustuu suurelta osin sääntöihin, ja siksi taitava kirjanpitäjä tarvitsee vahvaa sääntöjen hallintaa. Kirjanpitäjien onkin tunnettava lukuisia lakitasoisia säännöksiä, kuten arvonlisävero- ja tuloverolainsäädäntö sekä osakeyhtiölaki, jotka vaikuttavat kirjanpitoon ja yrityksien ja yrittäjien neuvontaan. Lisäksi hyvä kirjanpitotapa kehittyy muun muassa uusien ilmiöiden myötä, kuten automaation ja uusien liiketoimintamallien kehittyessä.

Elinikäinen oppiminen on siis totisinta totta tällä alalla – kaikille talousalan ammattilaisille.

Mikä taloushallinnon työssä säilyy ennallaan, ja mikä muuttuu?

Taloushallinnon työt – tai taloushallintoala yleisemminkin – pysyy suhteellisen neutraalina suhdanteista riippumatta. Valveutuneet kirjanpitäjät voivat kuitenkin havaita erilaisia ilmiöitä asiakkaidensa kautta, mikä saattaa muuttaa työn painopisteitä.

Työelämän mullistuksien keskellä kirjanpitäjien katseet saattavat kääntyä perustilinpidosta vaikkapa kannattavuuden vaalimiseen ja esimerkiksi tilitoimistossa asiakkaiden auttamiseen kannattavuuden turvaamiseksi. Monet varmasti muistavat, kuinka esimerkiksi koronapandemian aikana monien kirjanpitäjien rooli korostui kassanhallinnan ja kassavirtalaskelmien laatimisen tukemisessa.

      "Jatkuva oppiminen ja kyky havaita muutoksia asiakastyössä
      ovat korvaamattomia valmiuksia."

On siis väistämätöntä taloushallinnonkin alalla, että työnkuva ja työskentelytavat kehittyvät maailman menon mukana, vaikka tietyt talousalan lainalaisuudet säilyvätkin ennallaan. Kun digitalisaatio leviää ja tekoäly mahdollistaa yhä enemmän automatiikkaa, myös työroolit muuttuvat ja uusia rooleja syntyy.

Esimerkiksi automatisointi edellyttää riittävästi kontrollipisteitä virheiden estämiseksi, massavirheistä nyt puhumattakaan. Kontrollien tekijät, eli niin sanotut uudet kontrollerit, ovatkin malliesimerkki uuden työroolin syntymisestä. Ehkä se on peräti jo työnimikekin jossain. Samaan tapaan uudeksi rooliksi on jo kehittynyt – tai jopa vakiintunut – esimerkiksi prosessiasiantuntijat.

Kohti automaatio- ja teknologiapainotteisempaa tulevaisuutta

Teknologian kehittyminen tuo mukanaan myös selkeitä haasteita, joista suurimpia ovat tietoturvaan liittyvät seikat. Esimerkiksi henkilöstö- ja palkkahallintopuolella tämä on jo pelkästään henkilötunnusten johdosta olennaisessa roolissa. Käytännössä asia on vielä paljon laajempikin, ja esimerkiksi pörssiyhtiöissä on omat lisävelvoitteensa.

Talousalan ammattilaiset surffaavat lukuisten muiden alojen ohella muutoksen aalloilla. Teknologian vallankumouksellisista askelista huolimatta vahva substanssiosaaminen ja sääntöjen hallinta ovat edelleen välttämättömässä roolissa, mutta uudet toimintatavat ja -mahdollisuudet on nekin otettava haltuun.

Jatkuva oppiminen ja kyky havaita muutoksia asiakastyössä ovat korvaamattomia valmiuksia, kun taloushallinnon alalla suuntaudutaan kohti entistä automatisoituneempaa ja teknologiapainotteisempaa tulevaisuutta.

Tartu tulevaisuuden haasteisiin itsevarmuudella

Me Eduhousella teemme jatkuvasta oppimisesta arkea monipuolisella ja tarpeisiisi skaalautuvalla verkkokoulutuspalvelulla. Tärkeimpänä tavoitteenamme on vastata yritysten erilaisiin koulutustarpeisiin nyt ja tulevaisuudessa. Toimipa sinulle tai tiimillesi parhaiten koulutustallenteiden katsominen, podcastien kuuntelu tai vuorovaikutteinen oppiminen etäkoulutuksissa, tuemme kaikkia tapoja opiskella ja pysyä ajan tasalla vauhdilla muuttuvassa maailmassa.

Kokeile Eduhouse-palvelua ilmaiseksi viikon ajan tai ota meihin yhteyttä ja kerromme, miten Eduhouse-palvelu voisi sopia juuri sinun tiimisi tai koko organisaatiosi tarpeisiin!